Elinikäinen oppiminen

Tarvitsemme monenlaisia keinoja osaamisen kehittämiseksi myös jatkuvana kehittymisenä organisaatioiden sisällä.  Työ tulee muuttumaan monella. Innovaatiokyvykkyys ja kilpailukyky edellyttää diversiteettiä, erilaisuutta, erilaisia näkökulmia, osaamista ja toisten ymmärtämistä. 
Voimme itse vaikuttaa siihen, olemmeko mukana tulevaisuudessa vai emme. (haastateltavani kommentti eilen)

Elinikäinen oppiminen on viimeistään nyt tarpeen ymmärtää ja laittaa toimeksi. Kevään kehityskeskusteluissa on tuhannen taalan paikka keskustella hieman syvemmin, miten henkilö näkee tulevan kehityksen vaikuttavan hänen työhönsä ja missä hän näkee olevansa muutaman vuoden kuluttua.

Miten hän voi varmistaa oman markkina-arvonsa tulevassa kehityksessä?

Organisaation sisällä oppia voidaan monella tavalla, työkierto, uusien tehtävien oppiminen, tiedon luominen yhdessä, jakaminen, yhteiskehittäminen yli toimintojen ja paljon muuta.

Accenture toteutti syksyllä 2018 yhdessä Henry ry:n kanssa Tulevaisuuden työvoima – kyselyn:  

”Yli 200 suomalaista henkilöstön kehittämisen ja johtamisen ammattilaista näki, että vahvojen digitaalisten kykyjen rinnalla tärkeimmät taidot tulevaisuudessa liittyvät luovaan ajatteluun, yrittäjämäiseen kokeilemiseen, valmentavaan johtamiseen sekä ylipäätään kykyyn oppia ja sopeutua.” (Talouselämä, Accenture, linkki alla)

Coaching – valmentava johtaminen on keino, jonka olen itse todennut auttavan yksilöllistä oppimista, vaikuttavuutta, uudistumiskykyä. Coachingissa henkilö itse reflektoi tilannettaan, toimintaansa ja hän löytää keinoja kokeilla asioita eri tavalla. Tavoitteena on auttaa henkilöä onnistumaan omassa työssään ja päästä tavoitteisiinsa. 

Neuro- ja käyttäytymistieteellinen tutkimus on osoittanut, että kokemuksellisuus tekee oppimisesta nopeampaa ja tehokkaampaa, koska siinä ihminen osallistuu aktiivisesti ja on kokonaisvaltaisesti läsnä. (Talouselämä)

Uudenlaisia opiskelumahdollisuuksia myös etänä

Teknologia antaa monipuolisia mahdollisuuksia myös oppimiseen. Verkkokursseja löytyy niin läheltä kuin kaukaa, monet maksuttomasti. On oikeastaan omasta halusta ja mielenkiinnosta kiinni, mitä opiskelee. Oikeastaan tarvitaan vain vähän innostusta ja rohkeutta matkaan. Siitä voi aueta käytännössä mitä vain tulevaisuudessa uran kannalta.

Aikuisopiskelijan arkea

Itse päätin pari vuotta sitten lähetä päivittämään osaamistani Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon. Elämäni tärkeimpiä päätöksiä. Meitä on ryhmä aikuisia, erilaisissa organisaatioissa ja toimialoilla työskenteleviä, innokkaita oppijoita.  Keski-ikämme taitaa olla 40-45 vuotta, mutta skaalamme on laaja, 30-60-vuotiaita. Olemme perheellisiä opiskelijoita työnohessa, vaativissa töissä ja elämäntilanteissa, ruuhkavuosien huipuissa. Työikää vielä valtavasti edessä. Olemme saaneet uutta oppia ja yhdistäneet sen vanhaan vahvaan olemassa olevaan kokemukseen. Hieno kokemus. Kiitos LUT ja opiskelukaverit.

Huipputyyppejä, joista kuullaan vielä!

#elinikäinenoppiminen #lut #yhdessäenemmän #ecosysteemitämäkin #oppiminen #tietojohtaminen #diversiteetti #businesscoaching #kehittyminen 

https://www.talouselama.fi/kumppaniblogit/accenture/tulevaisuuden-tyoelamataitoja-ei-opita-luokkahuoneessa/6f652f64-3033-37b7-b722-23a3b1678f14?ref=linkedin:deb3